2020

Hallitus 2020 vasemmalta ylhäältä Otto Fält, Ville Vikman, Rasmus Suni, Miikka Hyötylä, Fanni Valkama, Jenna Elonen ja Iiro Kallioinen

Hallituksen jäsenet:

Ville Vikman, puheenjohtaja

Iiro Kallioinen, varapuheenjohtaja ja tapahtumavastaava

Miikka Hyötylä, tiedotus- ja somevastaava

Otto Fält, rahastonhoitaja

Fanni Valkama, sihteeri

Rasmus Suni, hankinta- ja somevastaava

Jenna Elonen, tapahtumavastaava

Moro! Olen Ville ja toimin tänä vuonna Herwannan Hauiskäännön puheenjohtajana. Olen toisen vuoden julkisoikeuden maisteriopiskelija keskustakampukselta ja siten ensimmäinen ei-teekkari kerhomme puheenjohtajana. Liityin Hauiskääntöön vuonna 2014 ja tämä on nyt neljäs vuoteni sen hallituksessa. Urheilutaustasta voinee kertoa sen verran, että olen kisannut voimanostossa sekä penkkipunnerruksessa vuodesta 2012 alkaen, joten minulla on niistä jo jonkin verran kokemusta. Pidän saliharrastuksen ohella myös lenkkeilystä sekä erityisesti viime vuonna aloitetusta maastopyöräilystä.
Moro, olen Iiro. Alle 23-vuotias kilpaileva, suurin piirtein kuntosalilla asusteleva painonnostaja sekä satunnainen trikkailija Porista. Kaikki punttihommiin sekä syömiseen liittyvä kommellus on lähellä sydäntä, joten rohkeasti vain avaamaan keskustelua tai kysymään neuvoa! Opiskelen itse konetekniikkaa Tampereen yliopistossa toista lukuvuotta. Minut löytää useimmiten Hauiskäännön ”boksin” päältä töllöttämästä aamuin ja iltapäivisin. Muulloin kotona nukkumassa tai koululla lukemassa.
Moro! Olen Miikka ja toimin tänä vuonna Hauiskäännön tiedotusvastaavana. Tiedottamisen ohessa toimin toisena somevastaavana. Opiskelen kolmatta vuotta teknis- luonnontieteellisellä eli tutummin hiukkasella. Hauiskääntöön liityin heti opintojeni alussa ja löysin nopeasti paikkani aktiivisten jäsenten joukosta. Kerho on antanut paljon positiivisia kokemuksia ja ystäviksi muuttuneita treenikavereita. Olen kisannut jo useamman vuoden penkkipunnerruksessa ja tällä hetkellä meneillään on viimeinen vuoteni juniori-ikäluokassa. Reenailen alasalilla lähes päivittäin ja sarjojen välissä minut voi bongata Hauiskäännön boksin päältä.
Moro! Oon Otto Fält, 23-vuotias tuotantotalouden opiskelija ja toimin kerhon rahastonhoitajana. Lähdin mukaan kerhon toimintaan hieman myöhäisheränneenä vasta kolmantena opiskeluvuotenani, ja näin jälkiviisaana voisin sanoa, että olisi kannattanut olla mukana heti ensimmäisestä vuodesta saakka. Kerho on nimittäin tarjonnut itselleni jo lyhyessä ajassa paljon mitä mahtavampia elämyksiä sekä arvokkaita ystäviä. Kerhon anti ei siis todellakaan rajoitu pelkästään voima- ja painonnostoon liittyvään lajitietoisuuteen ja toimintaan tai treeniseuraan, vaan kerhosta voi saada irti halutessaan myös paljon enemmän! Itselläni alkoi nyt toinen vuosi kerhon hallituksessa, ja toivottavasti tuleva vuosi tulee olemaan yhtä antoisa ja rikastuttava kuin edellinen! Nähdään alasalilla!
Hei! Olen Fanni, hkäännön tämän vuoden sihteeri ja kolmannen vuoden ympäristöteekkari. Opiskelua välttelen treenailemalla salilla (voimanostopainotteisesti), ulkoilemalla koirieni kanssa tai katsomalla laaturealitya telkkarista. Treenaamisessa tavoitteinani on ollut omien tulosten ja tekniikan parantaminen sekä kerhon ranking-kisat. Kerhon jäsenenä olen ollut pari vuotta ja sen kautta olen tutustunut mahtaviin tyyppeihin ja löytänyt lisää motivaatiota treeneihin. Suosittelen siis hkääntöön liittymistä kaikille salitreenailusta kiinnostuneille taito- ja voimatasoista riippumatta: tekemällä oppii ja kehittyy!
Moro, oon Rasmus aka. ’rasse’. Toimin nykyisen hkäännön hallituksen hankintavastaavana ja toisena somevastaavana. Päälajinani on ollut BMX-temppupyöräily, jonka parissa olen käynyt kisaamassa ulkomailla asti. Pääpaino urheilun suhteen on kuitenkin kallistunut enemmän kuntosalin puolelle viimevuodesta asti.
Opiskelen tuotantotaloutta 3. vuotta. Kuitenkin luentoja paremmin minut tavoittaa Tampin alasalilta, jossa tulee tehtyä kaikkea aina hyppynaruista tukkipunnerrukseen asti.
Mielestäni Hkääntö tarjoaa optimaalisen ja motivoivan tukiverkoston kuntosaliharjoitteluun, jonka turvin treenaamiseen liittyvät asiat, kuten tekniikat, ohjelmat, ravitsemus yms. tulevat heti alusta asti selkeiksi, ja treenaaminen pysyy oikealla tiellä ja kehitystä tulee nopeasti.
Moikka! Olen Jenna. Toimin Hkäännön hallituksessa tapahtumavastaavana ja opiskelen toista vuotta konetekniikkaa. Treenaan kisatavoitteellisesti voimanostoa, jonka parissa menestyin viime vuonna maastavedon sm-kilpailuissa pronssimitalille N65, ja Herwannan akateeminen vahvin nainen kilpailussa toiselle sijalle. Kotona minulla on kaksi doggoa, joiden kanssa tulee vietettyä aikaa. Toinen harrastuksistani on agility, jota harrastan toisen koirani kanssa. Herwannan Hauiskääntö on tarjonnut mukavan ja positiivisen treeniympäristön, jossa parasta on kaikki tyypit ja kannustava treeniporukka.